Pattaya
Pattaya, joka sijaitsee noin 160 kilometriä etelään Bangkokista, oli vielä aikaa sitten hiljainen kalastajakylä Siaminlahden rannalla. Nykyään 250 000 asukkaan kaupunki täyttyy lomailijoista, sekä thaimaalaisista, että ulkomaalaisista.
Vietnamin sodan aikana 1961 jenkkisotilaat rakensivat lentokentän Pattayan eteläpuolelle. Pattayasta tuli sotilaiden lomanviettopaikka. Parempien tieyhteyksien myötä myös pääkaupunkilaiset alkoivat viettää lomiaan Pattayan rannoilla. Ensimmäiset hotellit valmistuivat 1970-luvun alussa. Payttya on täyteen ahdettu hotelleja, kauppoja, ravintoloita ja baareja. Pattaya on saanut seksiturismi-kohde leiman, josta se nyt yrittää räpistellä irti. Kaupungilla on toki paljon muutakin tarjottavaa, kuin pelkästään tyttöbaarit ja hieromalaitokset. Upeiden (usein kovin ruuhkaisten) rantojen lisäksi kaupungista löytyy laadukkaita ravintoloita, edullisia bazaareita ja on myös mahdollista tehdä retkiä rauhallisiin lähisaariin.
Rannat
Pattayan suosituin ranta on noin 4,5 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Jomtienranta. Läheisellä Korallisaarella on upeat, hienohiekkaiset rannat.

Ostokset
Shoppailu Pattayalla on hauskaa ja halpaa, etenkin Thaimaassa valmistetut tuotteet ovat edullisia. Keskusta on täynnä kauppoja ja ostoskeskuksia, jotka ovat avoinna yömyöhään.
Ruoka
Payttajalta löytyy kaikkien kukkarolle, sekä kaikkien makuun ruokaa.
Yöelämä
Yöelämä on pitkälti seksipitoista, mutta toki perinteisempäänkin makuun yöelämää löytyy.
Nähtävyydet
Totuuden pyhättö - puinen 105m korkea temppeli on koristeltu kaiverruksin ja sen rakentaminen on kestänyt jo yli 20 vuotta. Sisäänpääsymaksu on kallis, mutta tiikkitemppeli tarjoaa kaivatun vastakohdan kiihkeälle Pattayalle. Paikalla järjestetään päivittäin delfiinishow.
Khao Pattaya - Näköalapaikalta on panoramanäkymä Pattaya cityyn.
Underwater World Pattaya - Aasian suurimmassa merimaailman tunnellissa voi ihastella yli 200 eri eläinlajia.
Nong Nooch Tropical Garden - suuresta puutarhasta löytyy orkideakeskus, kaktuspuutarha ja keinotekoinen järvi. Tarjolla on myös kulttuuriesityksiä, seremonioita, miekkailua ja elefanttishow.
Kalastajakylät - lähistöllä on useita idyllisiä kalastajakyliä, joissa voi tutustua perinteiseen kalastajaelämään ja nautiskella merenelävistä tasokkaissa ravintoloissa.
Mini Siam - miniatyyrikaupungissa on rakennettuna yli 80 historiallisesti tärkeää rakennusta Thaimaassa. Esillä on myös kansainvälisesti tunnettuja rakennuksia, kuten Eiffel-torni ja Tower Bridge.



del.icio.us
Digg
Post your comment